Powerpandan tiimi kasvoi tämän vuoden maaliskuussa, kun poppooseen liittyi kokenut myyntityön ammattilainen, Jenni Lundén.
Jenni on yrittäjäperheen kasvatti ja hän on työskennellyt myynnin parissa 13-vuotiaasta asti. Häneltä löytyy myyntikokemusta venetarvikkeista ja auton varaosista lasten tarvikkeisiin ja muotialaan asti. Markkinointi tuli työkuvioihin mukaan myöhemmin ja ennen siirtymistään Powerpandalle hän työskenteli viimeiset yhdeksän vuotta ulkomainonnan parissa. Koko työuran ajan punaisena lankana on aina kulkenut yksi Jennin intohimoista – asiakaspalvelu.
“Palvelen asiakkaita aina niin kuin haluaisin itseäni palveltavan – aidosti, läsnä ja kuunnellen”, Jenni kertoo.
Jenni on taitava huomioimaan asiakkaiden yksilölliset tarpeet ja monista pitkäaikaisista asiakkaista onkin tullut hänelle vuosien saatossa tärkeitä ystäviä. Jennin kanssa ei tarvitse istua puuduttavissa palavereissa.
“Lähden mielelläni kävelemään, pienelle hölkälle tai vaikka melomaan. Aina ei tarvitse tönöttää palaveripöydän ääressä, vaan yleensä luovuus lähtee kukkimaan paremmin kun saa vähän happea”, Jenni toteaa.
Millaisia odotuksia Jennillä on Powerpandalle?
“Haluan päästä vielä enemmän sisälle Googlen saloihin. On ollut mielenkiintoista oppia, kuinka tärkeää esimerkiksi hakukoneoptimointi on digimarkkinoinnin onnistumisen kannalta. On ollut mukavaa tehdä töitä porukassa, jossa on paljon ammattilaisia ympärillä. Ei tarvitse jäädä yksin ihmettelemään, jos tulee ongelmia, sillä työkavereilta löytyy aina vastaus kaikkeen”, Jenni kertoo.
Tervetuloa mukaan Powerpandan tiimiin, Jenni!
Jennin saa kiinni puhelimitse 040-7558816 tai sähköpostitse jenni@powerpanda.fi