YouTube-mainonta

YouTube -mainonta kasvattaa suosiotaan

Kasvata tunnettuutta perinteistä TV-mainontaa edullisemmin maailman toiseksi suosituimmassa hakukoneessa. YouTube-mainonta kasvattaa voimakkaasti suosiotaan ja sillä tarkoitetaan ennen videoita ja kesken videota näkyviä videomainoksia. Mainonnan hinta on yllättävän edullista ja myös tehokasta!

Suurin YouTube-mainonnan etu on ehdottomasti kohdistettavuus. Kohdistusta pystyy tekemään esimerkiksi sukupuolen, iän, käyttäjän sijainnin perusteella tai aihekohdennuksella. Mainoksia on mahdollista kohdistaa myös videon aiheen perusteella, esimerkiksi hotellin mainosvideota voidaan näyttää käyttäjän etsiessä matkustuskohteeseen liittyviä videoita YouTubessa.

Olemme apunanne oikean mainosmuodon, videosisällön tuotannossa ja tehokkaan kohdennuksen valinnassa!

Olemme erikoistuneet myös YouTube-optimointiin, jolla YouTuben hakutuloksissa haetaan mahdollisimman hyviä sijoituksia.

Oikean mainosmuodon valitseminen YouTube-mainonnassa

YouTuben mainosmuodoista voi mainostaja valita itselleen sopivimman vaihtoehdon seuraavista:

Video Ads eli videomainokset

Videomainokset näkyvät joko ennen katsojan valitsemaa YouTube-videota (pre-roll), videon keskellä (mid-roll) tai videon lopuksi (post-roll). Mainostaja voi valita kahdesta vaihtoehdosta videon ohitettavuuteen liittyen:

Ohitettava mainos: Videomainoksen pituudella ei ole rajoitusta, mutta katsoja voi ohittaa mainoksen 5 sekunnin jälkeen. Mainostajaa veloitetaan silloin, jos käyttäjä katsoo mainosta yli 30 sekuntia tai klikkaa sitä.

Ei-ohitettava mainos: Jos videomainos ei ole ohitettavissa, sen pituus voi olla enintään 15 sekuntia ja mainostajaa veloitetaan videomainoksen näyttökertojen mukaan.

Video Discovery -mainokset

Video Discovery sopii parhaiten mainostajalle, joka haluaa promota omia videoitaan ja tuottamaansa sisältöä YouTubessa. Mainokset näkyvät käyttäjille esimerkiksi YouTuben videosuosituksissa, hakutuloksissa sekä mobiilissa etusivulla ja ne houkuttelevat käyttäjiä klikkaamaan YouTube-videotasi. Mainostajaa veloitetaan vain silloin, jos käyttäjä klikkaa mainosta.

Bumper Ads eli puskurimainokset

Puskurimainokset toimivat samoin kuin videomainokset eli ne näkyvät joko videon alussa, keskellä tai lopussa. Puskurimainokset ovat vain huomattavasti lyhyempiä eli maksimissaan 6 sekunnin mittaisia eikä käyttäjällä ole mahdollisuutta ohittaa niitä. Mainostajaa veloitetaan puskurimainoksen näyttökertojen perusteella.

Outstream-mainokset

Outstream-mainokset ovat mobiililaitteille tarkoitettuja mainoksia, joita näytetään YouTuben ulkopuolella eli Googlen videokumppaneiden sivustoilla. Mainokset näkyvät esimerkiksi bannereissa, välimainoksissa, in-feed-mainoksissa sekä natiivimainoksissa. Outstream-mainosten avulla voidaan saavuttaa laajempaa yleisöä sekä potentiaalista asiakaskuntaa. Mainostajaa veloitetaan kun käyttäjä on katsonut videota vähintään kaksi sekuntia.

Masthead-mainokset

Masthead-mainokset sopivat esimerkiksi uuden tuotteen tai palvelun lanseeraamiseen, sillä niiden avulla voit tavoittaa suuren yleisön lyhyen ajan sisällä. Masthead-mainoksia voi käyttää ainoastaan virallisen Google-myyjän kautta ja mainostajaa veloitetaan kiinteän päiväkohtaisen hinnan mukaan.

Powerpanda AI Builder - palvelun sopimusehdot

1. Sopimuksen kohde, toimitus ja palvelun sisältö

Palvelu käsittää Powerpandan tuottaman Panda AI -verkkosivuston sekä sen ylläpidon ja hosting-palvelun Powerpandan osoittamalla palvelimella.

Sivusto rakennetaan aluksi tilapäisosoitteeseen, jota Asiakas voi halutessaan käyttää myös sivuston virallisena osoitteena sivuston valmistuttua. Mikäli Asiakas haluaa domaininsa yhdistettävän sivustoon, Asiakas vastaa domainin yhdistämisestä Powerpandan palvelimeen. IP-osoite toimitetaan Asiakkaalle sivuston valmistumisen jälkeen.

Sivuston valmistumisen yhteydessä Asiakkaalle luovutetaan riittävät käyttöoikeudet ja tunnukset sivuston sisällön päivittämistä varten. Asiakas sitoutuu säilyttämään sivuston hallintatunnuksia huolellisesti. Mikäli tunnusten joutuminen vääriin käsiin aiheuttaa Toimittajalle ongelmia tai vahinkoa, Asiakas vastaa asiasta kuin omanaan.

Palveluun sisältyvä asiakastuki ei käsitä sivuston jatkokehitystyötä. Mahdolliset Asiakkaan toimesta pyydettävät jatkokehitystyöt laskutetaan Toimittajan voimassa olevan tuntiveloituksen mukaan.

Toimittaja huolehtii sivuston päivittäisestä palvelintason varmuuskopioinnista, ja varmuuskopioita säilytetään 14 vuorokautta (vrk). Palveluun sisältyy enintään viisi gigatavua (5 Gt) levytilaa. Toimittajalla on oikeus veloittaa määrän ylittävästä levynkäytöstä 5 € (alv 0%) jokaiselta alkavalta ylittyvältä gigatavulta.

Asiakas sitoutuu siihen, ettei se säilytä palvelimella tai WordPressin mediakansiossa sivuston toimintaan liittymätöntä materiaalia. Sivustolla saa käyttää ainoastaan turvallisia, yleisesti tunnettuja ja säännöllisesti päivitettäviä lisäosia. Vanhentuneet tai koodiltaan puutteelliset lisäosat voivat vaarantaa sivuston tietoturvan. Toimittajalla on oikeus ilman ennakkoilmoitusta poistaa käytöstä tai poistaa kokonaan tietoturvan kannalta vaaralliseksi katsomansa lisäosa Asiakkaan palvelusta.

2. Sopimusaika ja irtisanominen

Sopimus tulee voimaan tilaushetkellä ja on voimassa yhden (1) vuoden määräaikaisena tilausjaksona.

Toimittajalla on oikeus olla hyväksymättä asiakasta. Tällaisessa tilanteessa asiakkaan mahdollisesti jo maksama maksu palautetaan täysimääräisesti.

Palvelulla on 100 % tyytyväisyystakuu laskettuna 30 päivää tilauksesta, jolloin maksu palautetaan asiakkaalle täysimääräisenä.

Irtisanominen on tehtävä kirjallisena osoitteeseen ai@powerpanda.fi. Sopimus uusiutuu automaattisesti aina uudeksi 12 kuukauden määräaikaisjaksoksi, ellei Asiakas irtisano sopimusta kirjallisesti sähköpostitse samaan osoitteeseen (ai@powerpanda.fi) viimeistään yhtä (1) kuukautta ennen kuluvan tilausjakson päättymistä.

3. Maksuehdot ja palvelun sulkeminen

Palvelu maksetaan tilausjakson alussa Stripe-maksupalvelun kautta tai laskulla erikseen pyydettäessä.

Mikäli Asiakkaan maksu viivästyy, Toimittajalla on oikeus sulkea Asiakkaan palvelu ja sivusto tilapäisesti tai lopullisesti, kunnes kaikki erääntyneet maksut on suoritettu. Palvelun sulkeminen ei vapauta Asiakasta maksuvelvollisuudesta.

4. Oikeudet ja omistajuus

Asiakas saa täydet omistus- ja käyttöoikeudet tilaamaansa verkkosivustoon ja sen räätälöityihin sisältöihin sen jälkeen, kun kaikki Toimeksiantoon liittyvät maksut on suoritettu 100-prosenttisesti Toimittajalle.

Toimittajan taustajärjestelmät, mahdolliset lisenssit ja Panda AI -ohjelmistokomponentit säilyvät Toimittajan tai kolmansien osapuolten omaisuutena.

5. Referenssioikeus

Toimittajalla on oikeus käyttää Asiakkaalle tekemäänsä toimitusta referenssinä omassa markkinoinnissaan.

Referenssioikeus käsittää oikeuden mainita Asiakas Toimittajan asiakkaana sekä antaa yleisluontoinen kuvaus Toimeksiantojen sisällöstä ja palveluista.

6. Materiaalin säilyttäminen

Toimittaja säilyttää ja hoitaa huolellisesti hallussaan olevaa Asiakkaan omaisuutta ja materiaalia Asiakkaan lukuun aktiivisen sopimuskauden ajan.

Sopimuksen päättyessä Toimittajalla ei ole velvollisuutta säilyttää Asiakkaan dataa palvelimillaan.

7. Työn hyväksyntä, reklamaatio ja vastuunrajoitus

Toimittaja ilmoittaa Asiakkaalle sivuston valmistumisesta. Mikäli Asiakas ei kahden (2) viikon kuluessa valmistumisesta esitä reklamaatiota sivustoon liittyen, katsotaan sivusto hyväksytyksi ja valmistuneeksi. Sen jälkeen toteutettavat, Asiakkaan aloitteesta annettavat muutostyöt laskutetaan Toimittajan voimassa olevan tuntiveloituksen mukaisesti.

Sopijapuolet tekevät muut mahdolliset huomautukset ja valitukset kohtuullisessa ajassa syyn havaittuaan tai siitä, kun syy olisi normaalilla huolellisuudella pitänyt havaita. Toimittaja reklamoi mainosmedioille tai alihankkijoille Asiakkaan puolesta tämän sopimuksen osalta.

Sopijapuolet noudattavat lainsäädäntöä, hyvää kauppatapaa ja mainontaa koskevia, Suomessa hyväksyttyjä Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) sääntöjä. Toimittaja vastaa siitä, että projekti ja sen lopputulos ovat tämän Sopimuksen ja yhteyshenkilöiden antamien ohjeiden ja päätösten mukaisia.

Asiakas vastaa sivustolla julkaistavasta tekstisisällöstä, kuva-aineistoista, tiedoista sekä niihin liittyvistä tekijänoikeuksista ja oikeellisuudesta myös sivuston julkaisun jälkeen. Toimittaja ei vastaa sivuston sisällöstä, tekoälyn tuottamista teksteistä tai niissä mahdollisesti olevista asiavirheistä millään tavalla.

Sopijapuoli on vastuussa toiselle Sopijapuolelle aiheutuvista välittömistä vahingoista, jotka johtuvat Toimeksiannon olennaisista virheistä tai laiminlyönneistä. Vastuunrajoitus koskee nimenomaan välittömiä vahinkoja, eikä Sopijapuoli ole vastuussa liikevaihdon vähenemisestä, muusta tulon menetyksestä, saamatta jääneestä voitosta tai mistään muustakaan välillisestä vahingosta. Sopijapuolen vastuu rajoittuu kaikissa tapauksissa enintään Asiakkaan palvelusta maksamaan summaan voimassa olevan tilausjakson osalta koskien sitä Toimeksiantoa, johon vahinko kohdistuu ja jossa se ilmenee.

Vahingonkorvausta on vaadittava kirjallisesti yhden kuukauden kuluessa vahingonkorvausvaatimuksen perusteena olevan virheen havaitsemisesta tai siitä, kun virhe olisi pitänyt havaita.

8. Kolmansien osapuolten palvelut ja ylivoimainen este (Force Majeure)

Palvelu hyödyntää kolmansien osapuolten teknologioita (kuten Google Gemini AI, Stripe, WordPress-lisäosat ja nimipalvelut). Toimittaja ei vastaa kolmansien osapuolten palvelukatkoista, rajapintamuutoksista tai verkkohyökkäyksistä aiheutuvista haitoista.

Kumpikaan osapuoli ei vastaa viivästyksistä tai vahingoista, jotka johtuvat sen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta ylivoimaisesta esteestä (Force Majeure).

9. Tietosuoja

Toimittaja käsittelee Asiakkaan antamia henkilötietoja voimassa olevan tietosuojalainsäädännön (GDPR) sekä Powerpandan tietosuojaselosteen mukaisesti.

Tekoälyn sivustolle luoma tietosuojaseloste toimii pohjana, ja Asiakas on velvollinen tarkistamaan tietosuojaselosteen heti sivuston julkaisun jälkeen sekä tekemään siihen oman toimintansa kannalta oleelliset korjaukset ja täydennykset.