Etänä auringossa palmujen alla | osa 3

Etänä auringossa palmujen alla | osa 3

Digimarkkinoinnin asiantuntijamme, Peetu Viitala lähti joulukuussa 2022 etätöihin Teneriffan auringon alle! Miten etätyöskentely Atlantin saarella sujui ja miltä paluu takaisin Suomeen tuntui? Voit lukea Peetun reissukertomuksen ensimmäisen osan täältä ja toisen täältä.

Palasin viikko sitten takaisin Suomeen ja nyt on hyvä aika summata vajaan kahden kuukauden mittainen etätyömatka palmujen alla auringossa! Paitsi että yhtäkään työpäivää en viettänyt palmujen alla, vaan Airbnb-asunnossamme työpöydän ääressä.

Etätyöskentely Kanariansaarilta sujui todella hyvin. Päivät alkoivat samaan tapaan kuin Suomessakin eli aamukahvin keittämisellä ja läppärin avaamisella. Iltapäivät vietin pitkälti beach volleyn parissa (toisin kuin Suomessa).

Kääntyikö työskentelyrytmi kuten suunnittelit ennen reissuun lähtemistä?

Kyllä työskentelyrytmi muuttui juuri niin kuin ajattelinkin. Illalla menin aikaisemmin nukkumaan ja aamulla heräsin aikaisemmin töihin kuin Suomessa. Auringon vaikutus on vaan niin ihmeellinen!

Entä osuiko matkan varrella eteen jotain haasteita tai yllätyksiä?

Mitään ihmeellisempiä haasteita ei matkalla tullut vastaan. Ainoastaan koronaan sairastuminen reissun alkupuolella latisti hetkeksi tunnelmaa. Vaikka kello on Teneriffalla kaksi tuntia jäljessä Suomen aikaan verrattuna, ei se vaikeuttanut työskentelyä ollenkaan.

Asiakkaat, joille mainitsin tekeväni Kanariansaarilla töitä etänä, olivat hyvin kiinnostuneita ja kyselivät paljon esimerkiksi lämpötiloista ja arjesta täällä. Ehkäpä hekin alkoivat miettiä harmaan ja pimeän talven rikkomista ensi vuonna, tai miksipä ei vielä tämän talven aikana.

Miltä kotiinpaluu tuntui?

Kotiinpaluu oli kyllä aika tylsää, koska Suomessa alkoi helmikuu ja keli näytti melko synkältä. Oli kuitenkin lohduttavaa, että sain matkalla ladattua aurinko- ja d-vitamiinivarastoja, joten kokonaisuudessaan tämä talvi ei tunnu niin pitkältä kuin yleensä. Kevättä koti kuitenkin jo mennään!

Mitä jäät kaipaamaan reissusta ja lähtisitkö uudestaan etätöihin ulkomaille?

Jään kaipaamaan etenkin sitä aiemmin mainitsemaani aurinkoa. Myös ystäviä, rantaa, merta, rantalentopalloa, uimista ja yleistä elämän rytmiä tulee varmasti ikävä. Ensi talvena lähden samaan paikkaan, mutta ehdottomasti pidemmäksi aikaa. On todella hienoa, että meillä Powerpandalla kannustetaan etätöiden tekemiseen paikkaan tai aikaan katsomatta.

Lopuksi, mitä vinkkejä sulla on muille etätyömatkasta haaveileville?

On hyvä varmistaa, että vuokra-asunnossa tai hotellihuoneessa, jossa aiot majoittua on pöytä ja tuoli. Tämä ei nimittäin aina ole itsestäänselvyys. Itselläni on aina läppärin lisäksi näppäimistö ja hiiri erikseen, koska silloin pystyn muokkaamaan ja vaihtamaan työskentelyasentoa. Joissain majoituspaikoissa on myös mahdollista lainata tai vuokrata lisänäyttö sekä muita toimistotarvikkeita.

P.S. Mikäli talven pimeys latistaa sua niin Kanariansaarilla aurinkoa riittää!

-Peetu

Powerpanda AI Builder - palvelun sopimusehdot

1. Sopimuksen kohde, toimitus ja palvelun sisältö

Palvelu käsittää Powerpandan tuottaman Panda AI -verkkosivuston sekä sen ylläpidon ja hosting-palvelun Powerpandan osoittamalla palvelimella.

Sivusto rakennetaan aluksi tilapäisosoitteeseen, jota Asiakas voi halutessaan käyttää myös sivuston virallisena osoitteena sivuston valmistuttua. Mikäli Asiakas haluaa domaininsa yhdistettävän sivustoon, Asiakas vastaa domainin yhdistämisestä Powerpandan palvelimeen. IP-osoite toimitetaan Asiakkaalle sivuston valmistumisen jälkeen.

Sivuston valmistumisen yhteydessä Asiakkaalle luovutetaan riittävät käyttöoikeudet ja tunnukset sivuston sisällön päivittämistä varten. Asiakas sitoutuu säilyttämään sivuston hallintatunnuksia huolellisesti. Mikäli tunnusten joutuminen vääriin käsiin aiheuttaa Toimittajalle ongelmia tai vahinkoa, Asiakas vastaa asiasta kuin omanaan.

Palveluun sisältyvä asiakastuki ei käsitä sivuston jatkokehitystyötä. Mahdolliset Asiakkaan toimesta pyydettävät jatkokehitystyöt laskutetaan Toimittajan voimassa olevan tuntiveloituksen mukaan.

Toimittaja huolehtii sivuston päivittäisestä palvelintason varmuuskopioinnista, ja varmuuskopioita säilytetään 14 vuorokautta (vrk). Palveluun sisältyy enintään viisi gigatavua (5 Gt) levytilaa. Toimittajalla on oikeus veloittaa määrän ylittävästä levynkäytöstä 5 € (alv 0%) jokaiselta alkavalta ylittyvältä gigatavulta.

Asiakas sitoutuu siihen, ettei se säilytä palvelimella tai WordPressin mediakansiossa sivuston toimintaan liittymätöntä materiaalia. Sivustolla saa käyttää ainoastaan turvallisia, yleisesti tunnettuja ja säännöllisesti päivitettäviä lisäosia. Vanhentuneet tai koodiltaan puutteelliset lisäosat voivat vaarantaa sivuston tietoturvan. Toimittajalla on oikeus ilman ennakkoilmoitusta poistaa käytöstä tai poistaa kokonaan tietoturvan kannalta vaaralliseksi katsomansa lisäosa Asiakkaan palvelusta.

2. Sopimusaika ja irtisanominen

Sopimus tulee voimaan tilaushetkellä ja on voimassa yhden (1) vuoden määräaikaisena tilausjaksona.

Toimittajalla on oikeus olla hyväksymättä asiakasta. Tällaisessa tilanteessa asiakkaan mahdollisesti jo maksama maksu palautetaan täysimääräisesti.

Palvelulla on 100 % tyytyväisyystakuu laskettuna 30 päivää tilauksesta, jolloin maksu palautetaan asiakkaalle täysimääräisenä.

Irtisanominen on tehtävä kirjallisena osoitteeseen ai@powerpanda.fi. Sopimus uusiutuu automaattisesti aina uudeksi 12 kuukauden määräaikaisjaksoksi, ellei Asiakas irtisano sopimusta kirjallisesti sähköpostitse samaan osoitteeseen (ai@powerpanda.fi) viimeistään yhtä (1) kuukautta ennen kuluvan tilausjakson päättymistä.

3. Maksuehdot ja palvelun sulkeminen

Palvelu maksetaan tilausjakson alussa Stripe-maksupalvelun kautta tai laskulla erikseen pyydettäessä.

Mikäli Asiakkaan maksu viivästyy, Toimittajalla on oikeus sulkea Asiakkaan palvelu ja sivusto tilapäisesti tai lopullisesti, kunnes kaikki erääntyneet maksut on suoritettu. Palvelun sulkeminen ei vapauta Asiakasta maksuvelvollisuudesta.

4. Oikeudet ja omistajuus

Asiakas saa täydet omistus- ja käyttöoikeudet tilaamaansa verkkosivustoon ja sen räätälöityihin sisältöihin sen jälkeen, kun kaikki Toimeksiantoon liittyvät maksut on suoritettu 100-prosenttisesti Toimittajalle.

Toimittajan taustajärjestelmät, mahdolliset lisenssit ja Panda AI -ohjelmistokomponentit säilyvät Toimittajan tai kolmansien osapuolten omaisuutena.

5. Referenssioikeus

Toimittajalla on oikeus käyttää Asiakkaalle tekemäänsä toimitusta referenssinä omassa markkinoinnissaan.

Referenssioikeus käsittää oikeuden mainita Asiakas Toimittajan asiakkaana sekä antaa yleisluontoinen kuvaus Toimeksiantojen sisällöstä ja palveluista.

6. Materiaalin säilyttäminen

Toimittaja säilyttää ja hoitaa huolellisesti hallussaan olevaa Asiakkaan omaisuutta ja materiaalia Asiakkaan lukuun aktiivisen sopimuskauden ajan.

Sopimuksen päättyessä Toimittajalla ei ole velvollisuutta säilyttää Asiakkaan dataa palvelimillaan.

7. Työn hyväksyntä, reklamaatio ja vastuunrajoitus

Toimittaja ilmoittaa Asiakkaalle sivuston valmistumisesta. Mikäli Asiakas ei kahden (2) viikon kuluessa valmistumisesta esitä reklamaatiota sivustoon liittyen, katsotaan sivusto hyväksytyksi ja valmistuneeksi. Sen jälkeen toteutettavat, Asiakkaan aloitteesta annettavat muutostyöt laskutetaan Toimittajan voimassa olevan tuntiveloituksen mukaisesti.

Sopijapuolet tekevät muut mahdolliset huomautukset ja valitukset kohtuullisessa ajassa syyn havaittuaan tai siitä, kun syy olisi normaalilla huolellisuudella pitänyt havaita. Toimittaja reklamoi mainosmedioille tai alihankkijoille Asiakkaan puolesta tämän sopimuksen osalta.

Sopijapuolet noudattavat lainsäädäntöä, hyvää kauppatapaa ja mainontaa koskevia, Suomessa hyväksyttyjä Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) sääntöjä. Toimittaja vastaa siitä, että projekti ja sen lopputulos ovat tämän Sopimuksen ja yhteyshenkilöiden antamien ohjeiden ja päätösten mukaisia.

Asiakas vastaa sivustolla julkaistavasta tekstisisällöstä, kuva-aineistoista, tiedoista sekä niihin liittyvistä tekijänoikeuksista ja oikeellisuudesta myös sivuston julkaisun jälkeen. Toimittaja ei vastaa sivuston sisällöstä, tekoälyn tuottamista teksteistä tai niissä mahdollisesti olevista asiavirheistä millään tavalla.

Sopijapuoli on vastuussa toiselle Sopijapuolelle aiheutuvista välittömistä vahingoista, jotka johtuvat Toimeksiannon olennaisista virheistä tai laiminlyönneistä. Vastuunrajoitus koskee nimenomaan välittömiä vahinkoja, eikä Sopijapuoli ole vastuussa liikevaihdon vähenemisestä, muusta tulon menetyksestä, saamatta jääneestä voitosta tai mistään muustakaan välillisestä vahingosta. Sopijapuolen vastuu rajoittuu kaikissa tapauksissa enintään Asiakkaan palvelusta maksamaan summaan voimassa olevan tilausjakson osalta koskien sitä Toimeksiantoa, johon vahinko kohdistuu ja jossa se ilmenee.

Vahingonkorvausta on vaadittava kirjallisesti yhden kuukauden kuluessa vahingonkorvausvaatimuksen perusteena olevan virheen havaitsemisesta tai siitä, kun virhe olisi pitänyt havaita.

8. Kolmansien osapuolten palvelut ja ylivoimainen este (Force Majeure)

Palvelu hyödyntää kolmansien osapuolten teknologioita (kuten Google Gemini AI, Stripe, WordPress-lisäosat ja nimipalvelut). Toimittaja ei vastaa kolmansien osapuolten palvelukatkoista, rajapintamuutoksista tai verkkohyökkäyksistä aiheutuvista haitoista.

Kumpikaan osapuoli ei vastaa viivästyksistä tai vahingoista, jotka johtuvat sen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta ylivoimaisesta esteestä (Force Majeure).

9. Tietosuoja

Toimittaja käsittelee Asiakkaan antamia henkilötietoja voimassa olevan tietosuojalainsäädännön (GDPR) sekä Powerpandan tietosuojaselosteen mukaisesti.

Tekoälyn sivustolle luoma tietosuojaseloste toimii pohjana, ja Asiakas on velvollinen tarkistamaan tietosuojaselosteen heti sivuston julkaisun jälkeen sekä tekemään siihen oman toimintansa kannalta oleelliset korjaukset ja täydennykset.