Viime viikolla käsittelimme blogissamme YouTuben eri mainosvaihtoehtoja. Tällä viikolla jatkamme videoiden maailmassa ja pohdimme, miten rakennat menestyksekkään YouTube-kanavan yritykselle tai yhteisölle (tai vaikkapa itsellesi). Yritykset voivat hyödyntää videoita esimerkiksi sisältömarkkinoinnissa, brändäyksessä, tai vaikkapa työnantajamielikuvan kehittämisessä.
Mitä asioita kannattaa ottaa huomioon, kun alat rakentaa YouTube-kanavaa?
Johdonmukaisuus ja selkeä strategia auttaa pääsemään alkuun
Mikä on kohderyhmäsi eli kenelle videosi on suunnattu? Millainen sisältö kohderyhmääsi kiinnostaa? Kuka tekee ja mitä? Tarvitseeko videotuotannon osia ostaa ulkopuoliselta?
Kirjaa ylös mahdollisimman pitkä lista videoiden aiheita ja aikatauluta ne sisältökalenteriin. Kuvaa varmuuden vuoksi useampi video ennen kuin julkaiset mitään, jotta sinulla on valmiita videoita odottamassa, jos matkan varrella tapahtuu jotain yllättävää.
Tee selkeä aikataulu ja julkaise videot aina samana viikonpäivänä samaan kellonaikaan. Silloin seuraajasi tietävät odottaa videoitasi ja luot samalla luottamusta heihin.
Videoiden tulee olla visuaalisesti brändisi näköisiä ja samaa sarjaa keskenään. Iso laadullinen ero videoiden välillä tekee hallaa katsojaluvuille.
Luo yhteisöllisyyttä
Rakenna kanavasi ympärille yhteisöä ja panosta vuorovaikutukseen seuraajiesi kanssa. Vastaa esimerkiksi kaikkiin (asiallisiin) kommentteihin kanavallasi.
Muista, että kaikki sisällöntuotanto on vaikuttamista. Mieti, miten haluat vaikuttaa katsojiin ja mitkä asiat, teemat tai aiheet ovat sinulle tärkeitä.
Maltti on valttia
Pysy kärsivällisenä, sillä yhteisön luominen ja seuraajamäärän kasvattaminen ottaa aikansa.
Katso, suosittujen sisällöntuottajien ja YouTubettajien videoita ja analysoi, miksi juuri ne videot ovat yleisön keskuudessa suosittuja. Miten voisit toteuttaa samoja elementtejä omissa videoissasi omalla persoonallisella tyylillä? Kokeile rohkeasti erilaisia ideoita ja erottaudu kilpailijoista!
Tarvitsetko uusia ideoita sisältömarkkinointiin? Ota yhteyttä, autamme mielellämme!
This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.
Strictly Necessary Cookies
Strictly Necessary Cookie should be enabled at all times so that we can save your preferences for cookie settings.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.