Millainen on hyvä logo?
Oletko perustamassa uutta yritystä tai valmistelemassa brändiuudistusta? Logo on yrityksen tärkeimmistä visuaalisista elementeistä ja siksi sen suunnitteluun kannattaa panostaa.
Tässä 3 vinkkiä onnistuneeseen logosuunnitteluun:
1. Logon persoonallisuus
Logo on tunnus, jonka avulla yrityksesi tunnistetaan ja toimivan logon avulla erottaudutaan kilpailijoista positiivisesti. Panosta siis persoonalliseen tunnistettavaan logoon! Logo muodostuu usein graafisesta elementistä ja tekstistä. Graafista elementtiä voi hyödyntää esimerkiksi some-kanavan kuvakkeena.
Toimiala määrittelee logoa paljon, on aivan eri lähtökohta suunnitella logoa yritykselle, jonka on herätettävä luottamusta konservatiiviselle kohderyhmälle kuin luovalle toimijalle.
2. Yksinkertainen on kaunista, myös logossa
Monet isot brändit ovat ajan myötä pelkistäneet logojaan. Parhaat logot kestävät aikaa eivätkä “vanhene” vuosien varrella. Siksi ei välttämättä kannata hypätä kaikkien visuaalisten trendien matkaan vaan harkita tarkkaan, millainen logo näyttää hyvältä sekä nyt että tulevaisuudessa. Mieti siis tarkkaan, kestääkö logo aikaa ja onko suunnittelemasi logo tarkoituksen mukainen myös 10 vuoden kuluttua
3. ”One fits all”
Kuinka monta eri versiota logosta kannattaa tehdä? Pitäisikö logon toimia myös mustavalkoisena? Logon tulee olla muodoltaan niin selkeä, että sitä voi sellaisenaan käyttää kaikkialla – tuotteissa, nettisivuilla, käyntikorteissa, vaatteissa, seinämaalauksena, missä tahansa! Mieluummin siis yksi muodoltaan selkeä ja yksinkertaisen kaunis logo kuin useampi eri vaihtoehto eri käyttötarkoituksiin.
Kaipaatko apua logosuunnitteluun? Ota yhteyttä niin katsotaan, miten voimme olla avuksi!
Tutustu brändimuotoilusivuumme!
Effiina
0440787425
effiina@powerpanda.fi